Posted on

Ohjaamossa vietettiin Helsinki-päivää

Helsinki-päivänä 12.6. Ohjaamolla riitti hulinaa koko päivän ajan. Aamun Seuren lastenhoitajan rekrykoulutukseen saapui paljon porukkaa, minkä takia alakerran kalustus oli mietittävä uusiksi. Saimme kuitenkin kalusteet sopimaan niin, että myös neuvonnalle jäi tilaa 30 ihmistä vetäneen koulutustilaisuuden lisäksi.

Koulutuksen jälkeen sisustus oli mietittävä taas uusiksi, kun varsinaiset Helsinki-päivän aktiviteetit alkoivat. Aktiviteetteihin kuului akryylitusseilla tuunaamista sekä Helsingin keskustan suunnittelua. Tuunauspajassa kaksi alan asiantuntijaa neuvoivat ihmisiä tuunaamaan kaikenlaisia tavaroita. Innokkaat osallistujat tuunasivat kangaskasseja, paitoja, kenkiä, magneetteja, sekä puhelimenkuoria. Osallistujilla riitti luovuutta ja lopputuloksista tuli tosi hienoja. Minä (Tekla) ja Kenan päästiin myös tekemään omat magneetit, jotka löytyvät alakerran kahviosta. Kaupunkisuunnittelupajassa Helsingin kartalle laitettiin omat lempi- ja inhokkipaikat. Tietokoneella kartalle sai tehdä oman kävelyreittinsä Helsingissä ja ehdottaa siihen parannuksia. Lisäksi pöydällä olleelle keskustan kartalle sai muovailla haluamansa hahmon ja laittaa sille mielenosoituskyltin Helsingin parantamisen puolesta.

Päivä oli kokonaisuudessaan todella mukava. Aktiviteetit olivat tosi mielenkiintoisia ja oli kiva, että mekin Kenanin kanssa päästiin testaamaan niitä. Kaiken kruunasivat vielä hyvät kuppikakut, joita oli päivän aikana tarjolla ja joita mekin pääsimme maistelemaan. Kiitos järjestäjille ja osallistujille!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *