Moi! Me ollaan Elina ja Sami. Me ollaan Ohjaamon kesätyöntekijät vuonna 2020. Lue meidän kokemuksista täällä!

Elina:

Viikko 1

Heippa! Mä olen Elina. Oon 17-vuotias ja siirryn kesän jälkeen abivuodelle. Nyt on kulunut ensimmäinen viikko Ohjaamossa ja olen päässyt jo tekemään kaikenlaista: teimme julisteita, postasimme kuvia someen ja kävimme moneen otteeseen kaupunginkansliassa hakemassa tarvikkeita. Odotan innolla, että päästään tekemään podcastia ja taittamaan julisteita. Mä toivon, että kehittyisin uuden editointiohjelman käytössä. Tää on ollut ihan parasta ja Ohjaamon työporukka on tosi mukava!

Viikko 2

Heips! Toinen viikko Ohjaamolla on hujahtanut tosi nopeasti. Ollaan kokeiltu some-markkinointia, päivitetty Ohjaamon someja, oltu mukana järjestämässä Helsinki-päivän sarjispajaa ja istuttiin maanantaina sateessa Kaivarissa viettämässä virkistyspäivää. Perjantaina pääsin piirtämään sarjispajassa kuusikuvaista sarjista. Se oli hauskaa, vaikka motivaatio alkoi kadota neljännen kuvan kohdalla… Tiistai ja torstai oli etäpäiviä, jolloin lähinnä istuttiin kotona palavereissa Teamsissa. On sääli, että tämä on vain kuukauden työ. Porukka täällä on todella hauska ja ilmapiiri on turvallinen. Ei olla vielä päästy äänittämään podcastia, joten toivottavasti päästään sen pariin ensi viikolla. Viikon vinkkivitonen: Ohjaamon kauramaito ei muuten sovi kahvin kanssa. Onneksi juon itse kahvin mustana. :P

Viikko 3

Huh, tulee melkein hiki tässä töitä tehdessä. Vaikka kolmas viikko Ohjaamolla on neljäpäiväinen, on se ollut sitäkin vauhdikkaampi. Ollaan päivitetty vähän lisää Instagramia ja opastettiin tänään Ohjaamon työntekijöitä kuumimpien somejen käytössä. Mun osalta tää viikko on painottunut enemmän videon editointiin, julisteen muokkaukseen ja arvontaan (johon on vielä muuten pari päivää aikaa osallistua Instassa!). Kävin eilen uraohjaajan kanssa kävelyllä Hietaniemessä. En tiedä, olenko nyt täysin tietoinen siitä, mitä tulevaisuudessa teen opiskelujen ja työn kannalta, mutta ainakin sain hyviä vinkkejä, missä kannattaisi opiskella! Toivoisin, että saisimme nauhoitettua podcastin ensi viikolla, koska muuten se jää väliin.

On hauska huomata jokaisella bloginkirjoitushetkellä, että en muista yhtään mitä olen tehnyt viikolla töissä. Päivät ovat olleet niin täysiä, että kun aamulla herään töihin, en muista edellisestä päivästä mitään. Tällä viikolla on ollut niin kuuma ja hiostava keli, että on ollut ihanaa päästä virkistäytymään Ohjaamoon ilmastoinnin ja kivojen työtehtävien pariin. Viikon vinkkivitonen: somenkäytön perusteet kannattaa vääntää rautalangasta, jos ohjeistat asiaa esimerkiksi vanhemmillesi. ;)

Viikko 4

Moi! Meidän viimeinen viikko alkaa olla purkissa ja kohta seuraa tarvikkeiden palautus ja läksiäiskahvit. Neljä viikkoa on kulunut todella nopeasti ja tuntuu hassulta, että ensi maanantaina alkaa oikeesti loma. Tällä viikolla editoin yhtä tilausvideota todella pitkään, suunnittelin ja tein muutamia ovikylttejä ja pääsin suorittamaan arvonnan. Ainiin, nauhotettiin myös podcast-jakso liittyen asevelvollisuuteen. En ole koskaan aikaisemmin nauhoittanut podcastia! Mukana keskustelemassa oli miestyöntekijä, joka oli käynyt intin ja toinen, joka oli käynyt sivarin. Oli mielenkiintoista kuulla heidän kokemuksistaan, koska lähden itse inttiin Santahaminaan heinäkuussa 2021!

Ohjaamossa on ollut hauska työskennellä. Olisin voinut kyllä jäädä pidemmäksikin aikaa. Mun viikon vinkkivitonen kuuluukin siis näin: hae Ohjaamoon kesätöihin. (kukaan ei pakottanut kirjoittamaan tota, vaan ihan oma mielipide ;D)

Toivotan kaikille hyvää ja rentouttavaa kesää ja kiitos, että ootte seurannut meidän touhuja somessa!

Sami:

Viikko 1

Kesätyöt Ohjaamossa ensimmäisen viikon osalta on sujunut hyvin, ja kaikkea on tullut kokeiltua ja toteutettua. Some-kanavien ja nettisivujen päivittäminen on ollut kivaa, ja joka päivä on oppinut jotakin uutta. Itse toteuttaminen on ollut kivaa varsinkin siksi, että apua on aina ollut tarjolla. Mulle uusien ohjelmien, kuten InDesignin käyttö on ollut mielenkiintoista, mutta samalla myös tosi opettavaista. Seuraavien viikkojen aikana olisi kiva oppia käyttämään ohjelmia vielä paremmin, ja oppia pärjäämään käyttämään ohjelmia ilman toisen henkilön apua. Myös Ohjaamosta ois kiva oppia vielä lisää. Myös erilaisia juttuja ois kiva päästä kirjottamaan! Odotan innolla seuraavaa viikkoa!

Viikko 2

Maanantain virkistyspäivä oli mukavan pehmeä laskeutuminen alkavaan työviikkoon. Tiistaina mielenkiintoisin työ oli Helsinki-päivän some-markkinointi. Ohjelmien käyttöön tuli vielä syvempi perehtyminen, itse tehdessä ohjauksen alla on tullut opittua paljon. Työtehtävät ovat olleet mukavia, tämä viikko meni tosi nopeasti! Instagramin päivittely on myös ollut melko suuressa osassa työarkea, ja torstain instan päivitysvastuu oli alkuun päästyä kiva! Myös muita someja, kuten twitteriä tuli katsottua, ja muutamia twiittejä julkaistua. Perjantaina oli Helsinki-päivä, joten osallistuin järjestämään Ohjaamon sarjispajaa. Jo puolet tästä kesätyöstä takana, aika tuntuu lentäneen! Toivottavasti seuraavilla viikoilla on samanlaisia työtehtäviä, ja podcastia pääsis aloittamaan! Täällä ilmapiiri on kiva, mukavia ihmisiä ja aina saa kysyä apua! Odotan innolla seuraavaa viikkoa!

Viikko 3

Kolmas viikko takana, ja enää viikko jäljellä! Onpa aika mennyt nopeasti! Tällä viikolla oli kaksi toimisto- ja kaksi etäpäivää. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, on kiva, kun on molempia! Paljon on tälläkin viikolla saatu aikaiseksi, ja työtehtävät ovat olleet mukavia ja kehitystä on tälläkin viikolla tapahtunut. Tekemisestä on tullut entistä varmempaa, ja osa tehtävistä on nyt itsenäisempiä. Oma-aloitteisuudestani on ollut hyötyä työssä. Paljon on myös kokoustettu ja torstaina me pidettiin some-koulutus Ohjaamon väelle. Koulutus meni hyvin, mutta vielä on työntekijöillä opittavaa :) ! Ensi viikolla eniten odotan podcastin tekemistä!

Viikko 4

Kuukausi takana Ohjaamossa, eli kesätyö alkaa olla takana! Täytyy vaan päivitellä, että nopeastihan se meni! Kivaa oli ja paljon tuli opittua. Tällä viikolla kaikista mielenkiintoisin ja täysin upouusi kokemus minulle oli podcastin tekeminen. Siihen liittyi siis sen suunnittelu, tekeminen ja editointi. Myös wordilla ja InDesignilla tuli tehtyä vielä tällä viikolla tehtäviä. Myös some-kanavia tuli päivitettyä, ja olen aika tyytyväinen julkaisuihin ja muihin asioihin, joita tuli julkaistua tämän työn aikana. Kokonaisuutena kesätyö Ohjaamossa oli antoisaa ja opettavaista.  Melkein jokainen työtehtävä opetti jotakin uutta. Vaikka paljon uusia ohjelmia tuli käytettyä, ei työ kuitenkaan ollut liian rankkaa. Vaikka kokemus oli varmasti hyvin erilainen, kuin millainen se olisi ollut tavallisena vuonna ilman koronavirusta, viihdyin hyvin, ja olisin mielelläni vielä jatkanut täällä!

Kiitos!