Dania:

”Olis suoranaista vähättelyä sanoa, että tää työpaikka on ollut “kiva”. Ohjaamo on aidosti antanut mulle pehmeän laskun ensimmäiseen kesätyöpaikkaan. Jo mun kävellessä sisään ovesta oli vastassa eläväinen sakki ilosia ohjaamolaisia valmiina kättelemään ja esittäytymään, eikä tällanen reipas fiilis ole muuttunut ensimmäisen viikon jälkeen. Meidät kesätyöntekijät päästettiin sisään tavalliseen arkeen,  tehtävät on mieluisia ja “aina saa kysyä eikä tyhmiä kysymyksiä ole”.”

Dania:

“Tällä (toisella) viikolla saatiin olla mukana Ohjaamon Helsinki-päivän tapahtumassa, jonka suunnitteluun oli edellisellä viikolla päästy osallistumaan. Sen lisäks päästiin tapaamaan Espoon ja Vantaan Ohjaamoiden kesätyöntekijät ja alottamaan uutta projektia heidän kanssa. Projektin suunnittelu onnistui hyvin, joten ootan innolla jo lopputuloksen näkemistä! Toinen viikko on nyt siis takana, eikä mun fiilis Ohjaamosta ole muuttunu. Uusia kasvoja tulee sillon tällön lisää, mutta ilmapiiri on edelleen ilonen, reipas ja kannustava. Tuntuu käsittämättömältä, miten tästä työkuukaudesta on kulunut jo puolet. Mainittakoon, että aika menee uskomattoman nopeesti, kun on hauskaa ja nauttii tekemisestään. Mutta tästä se nyt lähtee, innolla tokavikaan viikkoon!”

Dania:

“Tokavika viikko on nyt takana. Tällä viikolla jatkettiin Vantaan ja Espoon Ohjaamoiden kesätyöntekijöiden kanssa aloitetun projektin suunnittelua, täällä meillä Kampin Ohjaamossa. Päästiin myös ideoimaan ja toteuttamaan oma ohjaamocast jakso. On varmasti jännää päästä kuuntelemaan omaa keskustelua kuulokkeilla myöhemmin! Näiden molempien projektien suunnittelu ja toteuttaminen on ollut tosi siistiä, ja jotain mitä monessa kesätyöpaikassa tuskin pääsee tekemään. Nyt vikan viikon käynnistyessä on fiilikset aika haikeat. Tässä paikassa olis viihtynyt vaikka koko kesän, jos siihen olis tullut mahdollisuus. Palkan saaminen tällaisesta hommasta on vaan plussaa, mutta työtehtävien, -ilmapiirin ja -yhteisön puolesta täällä viihtyis vaikka koko kesän.”

Dania:

“Meidän kesäduuni Ohjaamossa tulee nyt päätökseen. On kiva päästä lomailee, mutta niinkuin mä aikasemmassa tekstissä totesin fiilikset on haikeat. On ollut  hienoo päästä näkemään näin mahtavaa työstään innostunutta ja positiivista porukkaa. Mä en kaunistele totuutta kun mä sanon, että Ohjaamo on opettanut mulle paljon kaikenlaisista asioista, niin käytännön jutuista kuin perus työympäristöön liittyvistä seikoista. Tää oli mun ensimäinen kesäduuni, ja kokemus on antanut mulle enemmän kun tarpeeks. Täällä meitä on aina tarpeen tullen osattu ohjata, eikä tylsää ole tullut. Kiitos näistä, kiinnostavista, hauskoista ja työntäyteisistä viikoista  ja maailman suurin kiitos Ohjaamolle, ootte huippu mesta ja huippu jengi!

Najah:

”Eka työviikko on nyt ohi ja jäi tosi kiva fiilis. Me ollaan päästy hyvin alkuun. Ollaan päästy tekemään jo useampaa somepostausta ja suunnitellaan muutamaa suurempaa juttua. Ohjaamo työpaikkana vastas odotuksia; ihmiset ovat olleet vastaanottavaisia ja täällä on tosi mukava olla.  Meistä kesätyöntekijöistä ei tuntunut yhtään ulkopuolisilta, sillä kaikki olivat heti tulossa juttelemaan. Pidän etenkin siitä, että jokainen päivä on ollut omanlaisensa, ja työtehtävät monipuolisia. Ootan innolla etenkin podcastin tekemistä!”

Najah:

”Tää kulunnut työviikko on ollu huippu! Me ollaan päästy mm. vierailemaan Stoassa Ohjaamon rekrytapahtumassa, oltu mukana Helsinki-päivässä ja ideoitu Vantaan ja Espoon Ohjaamoiden kanssa yhteistä projektia. Samalla tapasimme muita Ohjaamon kesätyöntekijöitä. Sitä projektia ollaan huomenna suunnittelemassa tarkemmin ja odotan innolla työn tulosta. Siihen tulee jopa ilmakuvaa dronella! Kaiken kaikkiaan aika on mennyt hirmu nopeasti. Tuntuu oudolta, että ollaan jo puolessa välissä. Vastahan me aloitettiin ekaa päivää täällä. Aika menee kyl nopeesti, mutta siitä pitää osata nauttia. Oon iloinen, että Ohjaamo on näin iloinen , lämmin ja vastaannottavainen työpaikka ja et voin aloittaa sekä lopettaa jokaisen työpäivän hyvällä fiiliksellä. Hyvää juhannuksen odotusta kaikille!”

Najah:

”Viime viikolla pidimme viikkokokouksessa somekoulutusta muille työntekijöille. Kerroimme appisuosituksia ja muita vinkkejä, kuten miten tehdä boomerang. Kaikki tuntuivat pitävän siitä ja moni kyseli kysymyksiä, joka oli tosi kivaa. Pääsimme myös kuskaamaan Oodiin ja Happeen Pride-mainoksia ja postailimme tietenkin someen.

Tuli keskiviikko ja mun koko kesätyön odotetuin hetki koitti. Me päästiin Danian kanssa vetämään podcastia. Aiheena oli kesä ja kesätyö. Ensin jännitti aika lailla, mutta keskustelun myötä siitä osasi nauttia ja hermoilu jäi vähälle. Puoli tuntia kului hirmu nopeasti ja olisin mielelläni jäänyt keskustelemaan lisää. Nyt vain odottelemme uuden Ohjaamocastin jakson ilmestymistä. Iltapäivällä tapasimme pk-seudun Ohjaamojen muut kesätyöntekijät ja suunnittelimme loppuun meidän yhteisen projektin. Sillä viikolla kirjoittelin myös Ansio-kurssista tekstin.”

Najah:

”Tuntuu hurjalta, että huominen on viimeinen työpäiväni. Melkein kokonainen kuukausi on kulunut ja haikealta tuntuu. Aika on mennyt hirveän nopeasti ja tajuan vasta nyt, kuinka helposti työarkeen tottuu. Aikaiset herätykset ja aluksi yllättävän pitkiltä tuntuneet päivät eivät enää tunnu missään.

Mä haluaisin kiittää sydämellisesti Ohjaamoa ja ohjaamolaisia mahtavasta kesätyökokemuksesta, lämpimästä vastaanotosta ja hyvästä perehdytyksestä. Musta ei oo hetkeäkään tuntunut, ettenkö voisi kysäistä, jotakin keneltä tahansa tai jäädä juttelemaan jollekulle. Kuten oon jo aiemmin maininnut, meitä kesätyöntekijöitä ei olla koskaan pidetty ulkopuolisina. Alussa etenkin kaikki varmistelivat, että meillä olisi tarpeeksi ohjeistusta ja me tiedettäisiin mitä tehdä, milloin ja missä. Oon tykänny mun työtehtävistä ja rakastan niiden monipuolisuutta. Musta tuntuu, että harvassa paikassa pääsee tekemään näin paljon kaikkea. Oon oppinu tosi paljon tosi monesta asiasta ja tää tulee varmasti olemaan ikimuistoinen työkokemus, jonka muistan vielä pitkälle elämään. Kaiken kaikkiaan haluun sanoo, että, ootte mahtavaa porukkaa ja teette oikeesti tärkeetä työtä. Oon todella onnellinen, että päädyin ensimmäiseksi kesätyökseni Ohjaamoon. Kiitosta tästä kuukaudesta ja mahtavaa loppu kesää, nauttikaa auringosta!”